• Suosituimmat tuotteemme
  • Sormukset
  • Korut
  • Ristiäislahjat, kastelahjat ja kummilahjat
  • Rannekellot
  • Vintage tuotteita
  • Lahjaideoita
  • OUTLET KORU JA KELLO ALE
  • Hopeiset ruokailuvälineet
  • Kaiverrukset
  • Tuote-osastot

    Kastekorut

    Kastelahjakorut
    Korut ovat olleet jo ammoisista ajoista suosittuja kastelahjoja ja kummilahjoja vastasyntyneelle. Jo aikoinaan uskottiin, että korulahja lapselle tuo hänelle taloudellista turvaa ja suojaa. Tämän päivän suosituimpia kastelahjakoruja tytöille ovat helmistä punotut kastehelmikaulanauhat ja kastehelmirannekorut. Valinnan varaa on  useista eri malleista. Valkoisen helminauhan ohella vaaleanpunaiset kastehelmet ovat myös saavuttaneet suosiota.  Pienet enkeliriipukset ja muut kaulakorut ovat myös suosittuja. Pojille suosituimmat  kastelahjakorut ovat hopeiset laattarannekorut ja sormukset. Laattarannekoruihin voi kaivertaa nimen ja  syntymäpäivämäärän tai kastepäivämäärään.

    Kastelahjaksi ostetuista koruista on iloa pitkäksi aikaa, jos valitset kastelahjaksi selaisen korun , jota lapsi voi  käyttää useita vuosia, tai vaikka jopa aikuisena.  Tytöille sopii tällaiseksi kastelahjaksi esimerkiksi pienet riipukset. Kultainen pieni helmiriipus, timanttiriipus tai sydänkoru voi olla käytössä läpi elämän. Pojille voi korulahjana antaa vaikka suomen leijona kaulakorun.  Jos kastelahjaksi annetussa rannekorussa on jatkolenkki, niin sitä voi käyttää ranteessa useamman vuoden ajan.

    Hae valmistajan mukaan:
    Järjestele:
    Hinta
    Leveys
    • pinkki enkeliriipus

      Hopeinen enkeli riipus pinkillä zirkonilla

      14,00  Hopeinen enkeli-riipus kasteeseen, ristiäisiin tai rippilahjaksi.,...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kullattu hopeinen kastesormus pojalle kirkkaalla zirkonilla

      Kullattu hopeinen kastesormus pojalle kirkkaalla zir...

      35,00  Kullattu hopeinen kastesormus vauvalle. Herkkä tähtikuvio...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kultainen kastesormus

      Keltakultainen kastesormus kirkkaalla zirkonilla

      125,00  Klassisen kaunis kastesormus tytölle keltakullasta ja...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeinen nimikoru – yli 90 nimeä nopea toimitus

      Hopeinen nimikoru – yli 90 nimeä nopea toimitus

      85,00  Tilaa yksilöllinen 925 sterling-hopeinen nimikoru yli...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeinen kastesormus sydämellä ja kirkkailla zirkoneilla

      Hopeinen kastesormus sydämellä ja kirkkailla zirkone...

      29,00  Hopeinen kastesormus sydämellä ja kirkkailla zirkoneilla....Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kasterannekoru valkoiset helmet sydänlukolla

      Kasterannekoru valkoiset helmet sydänlukolla

      79,00  Suloiset valkoiset makeanveden helmet hopeisella sydänlukolla....Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Valkokultainen risti 13,5mm, zirkonia kivet

      Valkokultainen risti 13,5mm, zirkonia kivet

      109,00  Elegantti valkokultainen risti zirkoneilla, täydellinen kasteristiksi,...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • hopeinen kastesormus tytölle

      Kastesormus hopeaa, kirkas zirkoniakivi

      15,00  Kastesormus tytölleLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • hopeinen kastesormus poijalle

      Kastesormus poikavauvalle, hopeaa

      39,00  Hopeinen kantasormuksen mallinen kastesormus pojalle. Tyylikäs...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kastesormus poikavauvalle

      Kastesormus Pojalle Hopeaa

      39,00  Hopeinen kastesormus pojalle. Perinteinen kantasormusmalli, valmistettu...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kultainen sydänriipus 4,5mm

      Sydän Riipus Kultaa 4,5mm

      42,00  Minikokoinen pieni sydänriipus. Sopii vaikka ristiäislahjaksi...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kastesormus tytölle

      Kastesormus tytölle kirkkaat zirkonia kivet

      25,00  Ihastuttava kastesormus tyttövauvalle zirkoniakivilläLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Uutuus
      Lasten kullattu hopeinen enkeliriipus zirkoneilla

      Lasten kullattu hopeinen enkeliriipus zirkoneilla 3...

      38,00  Suloinen lasten kullattu hopeinen enkeliriipus zirkoneilla....Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Uutuus
      Valkokultainen zirkoniristi – 9k rippiristi 13,5 mm

      Valkokultainen zirkoniristi – 9k rippiristi 13,5 mm

      85,00  Kaunis 9k valkokultainen risti riipus säihkyvillä...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Uutuus
      Lasten hopeinen enkeliriipus vaaleanpunaisilla zirkoneilla ja hopeaketjulla

      Lasten hopeinen enkeliriipus vaaleanpunaisilla zirko...

      34,00  Kaunis lasten enkeliriipus rodinoitua 925-hopeaa. Säihkyvät...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Uutuus
      Lasten hopeinen enkeliriipus zirkoneilla ja hopeaketjulla

      Lasten hopeinen enkeliriipus zirkoneilla – rodinoitu...

      34,00  Kaunis lasten enkeliriipus rodinoitua 925-hopeaa. Säihkyvät...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Keltakultainen sileä sydänlaattariipus, jossa zirkonirivi.

      Keltakultainen sydänlaattariipus zirkoneilla – 14k (...

      155,00  Keltakultainen sydänlaattariipus, sileäpintainen sydän ja rivillinen...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Keltakultainen sileäpintainen sydänriipus, 13 mm.

      Keltakultainen sydänriipus – 14k (585) – 13 mm

      179,00  Keltakultainen sydänriipus, sileä ja ontto. 14k...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kastesormus tytölle

      Keltakultainen kastesormus kirkkaalla zirkonilla ja ...

      145,00  Ihastuttava kastesormus tyttövauvalle keltakullasta,  kirkkaalla zirkonikeskikivellä...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kultainen sydänriipus 12mm

      Kultainen sydänriipus 12mm

      155,00  Kotimainen sydänriipus 14k keltakullasta – sileäpintainen...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeinen nimikoru – teetä omalla nimelläsi

      Hopeinen nimikoru – teetä omalla nimelläsi

      99,00  Tilaa yksilöllinen 925 sterling-hopeinen nimikoru. Maksimipituus...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • enkelikaulakoru

      Enkelikaulakoru zirkoneilla, hopeaa

      35,00  Hopeinen enkelikaulakoru sydän- ja zirkonikoristein. Rodinoitua...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • suomen leijona riipus

      Suomileijona hopeariipus 15mm oksidoitu

      19,00  Hopeinen tummaksi oksidoitu Suomen Leijona -riipus...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • klassinen valkokultariipus zirkonilla

      Valkokultainen zirkoniriipus 7mm

      75,00  Siro zirkoniriipus valkokultaa, krappanaistutuksella. 14k valkokulta,...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kastesormus sininen kivi

      Kastesormus kultaa, sininen zirkoniakivi

      189,00  Kultainen kastesormus, jossa vaaleansininen zirkoniakivi. Valmistettu...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kultainen risti timantilla 17mm

      Kultainen risti timantilla 17mm

      211,00  Siro 14k kultainen ristiriipus 0,01 ct...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kastesormus lila

      Kastesormus hopeaa, lila zirkoniakivi

      15,00  Kastesormus tytölleLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kultainen riipus kirkkaalla zirkonilla

      Kultainen riipus kirkkaalla zirkonilla

      119,00  Ajaton keltakultainen riipus kirkkaalla zirkonilla. Suomalaisvalmisteinen...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Mini kultaristi 9mm zirkonilla

      Kasteristi kultaristi 9mm zirkonilla

      55,00  Siro 14k keltakultainen ristiriipus, jossa säihkyvä...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kastelahjaksi suojelusenkeli

      Hopeinen enkeli riipus zirkoneilla sininen

      14,00  Herkkä 925 hopeasta valmistettu enkeli-riipus, jossa...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • enkeliriipus

      Hopeinen enkeli riipus zirkoneilla

      14,00  Hopeinen enkeli-riipus kaste- tai ristiäislahjaksi. Laadukasta...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeinen Äiti ja lapsi sydänriipus

      Hopeinen Äiti ja lapsi sydänriipus

      35,00  Äiti ja lapsi riipus, sydänriipus äidille,...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeinen Äiti ja lapsi sydänriipus

      Hopeinen Äiti ja lapsi sydänriipus

      45,00  Äiti ja lapsi riipus, sydänriipus äidille,...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • korurasia

      Korurasia sydän musiikilla

      48,00  Sydämen muotoinen soiva korurasia, jossa perhoskoriste...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kultainen sydänriipus

      Kultainen sydänriipus 8mm

      69,00  Keltakultainen pieni sydänriipus 8mmLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • koru äidille

      Hopeinen Äiti ja lapsi sydänriipus

      29,00  Äiti ja lapsi riipus, sydänriipus äidille,...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Keltakultainen sydämenmuotoinen kastesormus kirkkailla zirkoneilla

      Keltakultainen sydämenmuotoinen kastesormus kirkkail...

      159,00  Kultainen sydämenmuotoinen kastesormus kirkkailla zirkoneilla. 14k...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kultainen vauvasormus pinkki kivi

      Keltakultainen kastesormus pinkillä zirkoneilla ja k...

      145,00  Ihastuttava kastesormus tyttövauvalle keltakullasta, pinkillä zirkonikeskikivellä...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • lasten rannekoru sydän

      Sydänrannekoru lapselle hopeaa

      49,00  Hopeinen sydänrannekoru lapselle. Valmistettu 925 hopeasta,...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • lasten kaulakoru sydän

      Sydänkaulakoru lapselle kullattua hopeaa

      59,00  Sydänkaulakoru kullattua hopeaa Materiaali kullattu hopea...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeakastesormus kirkkaalla zirkonilla, ovaali kantasormus

      Hopeakastesormus kirkkaalla zirkonilla, ovaali kanta...

      29,00  Hopeinen kastesormus pojalle, zirkonia kiviLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeakastesormus kirkkaalla zirkonilla, ovaali kantasormus kullattu

      Hopeakastesormus kirkkaalla zirkonilla, ovaali kanta...

      29,00  Hopeakastesormus kirkkaalla zirkonilla, ovaali kantasormus kullattuLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeakastesormus kantasormus, mattapinta kullattu

      Hopeakastesormus kantasormus, mattapinta kullattu

      29,00  Hopeakastesormus kantasormus, mattapinta kullattuLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeakastesormus kantasormus, mattapinta

      Hopeakastesormus kantasormus, mattapinta

      29,00  Hopeakastesormus pojalle, mattapintainen kantasormusLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeakastesormus tytölle kirkkailla zirkoneilla

      Hopeakastesormus tytölle kirkkailla zirkoneilla

      29,00  Hopeinen kastesormus kirkkailla zirkoneilla. 925 hopeaa,...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Hopeinen sydämenmuotoinen kastesormus kirkkailla zirkoneilla, kullattu

      Hopeinen sydämenmuotoinen kastesormus kirkkailla zir...

      29,00  Ihastuttava kastesormus tyttövauvalle zirkoniakivilläLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kastesormus tytölle kirkas kivi

      Kastesormus tytölle kirkas kivi

      25,00  Ihastuttava kastesormus tyttövauvalle zirkoniakivelläLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kultariipus zirkonilla 4mm

      Kultariipus zirkonilla 4mm

      59,00  Siro zirkoniriipus kultaa, krappanaistutuksella. 14k kulta,...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kultainen sydänriipus 9mm

      Kultainen sydänriipus 9mm

      85,00  Keltakultainen pieni sydänriipus 9mmLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Valkoinen kastehelminauha hopeisella sydänlukolla

      Kastehelminauha valkoinen helmi, hopeinen sydänlukko

      119,00  Kaunis kastehelminauha valkoisilla makeanveden helmillä ja...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kastesormus tytölle pinkki ja kirkkaat kivet

      Kastesormus tytölle pinkki ja kirkkaat kivet

      25,00  Ihastuttava kastesormus tyttövauvalle zirkoniakivilläLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kultainen enkeliriipus

      Enkeliriipus 14k kultaa

      99,00  14k kultainen enkeliriipus on kaunis ja...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kastesormus punaisella kivellä

      Kastesormus hopeaa, punainen zirkoniakivi

      37,00  Ihastuttava kastelahja pienelle tytölle.  Hopeisessa kastesormuksessa...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • hopeinen kastesormus tytölle

      Kastesormus hopeaa, kirkas zirkoniakivi

      37,00  Hopeinen kastesormus tytölle kirkkaalla zirkoniakivellä. Valmistettu...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kastesormus vaaleanpunaisella kivellä

      Kastesormus hopeaa, pinkki zirkonia kivi

      15,00  Kastesormus tytölleLisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Pieni kultainen avosydänriipus kirkkaalla zirkonialla, 14k kultaa.

      Kultainen sydänriipus zirkoniakivellä, timanttileika...

      99,00  Herkkä 14k kultainen avosydänriipus, jossa säihkyvä...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Usko-toivo-rakkaus kaulakoru minikokoinen 9k kultaa

      Usko-toivo-rakkaus kaulakoru minikokoinen 9k kultaa

      99,00  Kultainen Usko-Toivo-Rakkaus -riipus 9k kultaa –...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kastesormus  kultaa, pinkki zirkoniakivi

      Kastesormus kultaa, pinkki zirkoniakivi

      189,00  Kultainen kastesormus tytölle, jossa vaaleanpunainen zirkoniakivi....Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • kultainen kastesormus tytölle

      Kastesormus kultaa, kirkas zirkoniakivi

      189,00  Kultainen kastesormus tytölle kirkkaalla 2,8 mm...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle
    • Kastesormus Tytölle kultaa timantilla

      Kastesormus Tytölle kultaa timantilla

      159,00  Kultainen kastesormus tytölle yhdellä timantilla. 14k...Lisää ostoskoriin
      Lisää toivelistalle
      Lisää toivelistalle